keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

100 vauvaa, osa 2

100 vauvaa siis jatkuu edelliseen tapaan! Viime osan lopussa vauvasaldo oli 2 vauvaa.



Benjamin oli vauvana paljon haastavampi, mitä isoveljensä Anttonio. Benjamin vaati huomiota koko ajan, ja Lisbet olikin välillä ihmeissään kuopuksensa kanssa.


"Vapaa-aikansa" Lisbe viettikin siis mielellään raittiissa ulkoilmassa. Ei nuo Oasis Springinkään maisemat kovin ankeita ole. Lisbe tosiaan raskautui viime osan lopussa nähdylle Hannulle.


Ulkona Lisbet tietenkin keräsi keräilyesineitä niin paljon kuin vain ehti. Ne nyt ovatkin varmaan suurin tulonlähde Lahtien taloudessa.

Kotiin päästyä tekeminen yleensä ei todellakaan loppunut, päivässä hajoaa vähintään pari esinettä jotka pitää korjata, puhumattakaan siivouksesta, ruuanlaitosta ja tietenkin vauvan hoidosta. Anttoniotakin kun Lisbetin pitää huomioida ja siinä ohessa "metsästää" miehiä tulevaa varten.


Illan tullen ja poikien mentyä nukkumaan Lisbe yleensä valmistaa vielä itselleen ruuan, katsoo ehkä televisiota hetken, mutta kömpii kyllä nopeasti itsekin peiton alle väsyneenä nukkumaan.



Benjaminilla vain on tapana yleensä öisin järjestää ne pahimmat kiukkukohtauksensa, joiden johdosta Anttonio tietenkin herää kesken uniensa. Ja tämähän ei ainakaan Anttonion koulumenestykseen mitenkään positiivisesti vaikuta.


Yleensä kun Anttonio hetken aikaa koittaa rauhoitella pikkuveljeään, eikä tuo rauhoitu, menee Anttonio hakemaan äidin avukseen. Veljesten suhdepalkki oli välillä melkein punaisella tämän johdosta...


Lisbetilläkin kesti aikansa saada Benjamin rauhoittumaan takaisin nukkumaan, mutta viimein onnistui siinä. 


Tällä välin Anttonio tosin oli nukahtanut jo äitinsä sänkyyn. Pian Lisbet huomasikin paremmaksi sen, että hän antoi Anttonion nukkua omassa sängyssään ja nukkui itse Benjin lähellä lastenhuoneessa.


Kolmosvauvan odotus ei enää ollut läheskään yhtä helppoa, kuin ensimmäisen kohdalla. Nyt Lisbetillä oli huolehdittavana lapsi ja vaativa vauva. Tiskejä ja sotkua siis kertyi sen edestä.


Asiaa ei myöskään helpottanut Lisben jatkuva oksentaminen, vielä toisella ja kolmannellakin kolmanneksella. Lisbet kuitenkin piti päänsä pystyssä ja jaksoi yleensä olla iloisella tuulella.


Eräs päivä Lisbet tapasi naapurustossa Luukaksen ja he tulivatkin hyvin juttuun. Niin hyvin, että Lisbet jo päätti saavansa Luukaksen kanssa neljännen vauvansa. 


Kotiin palatessaan Lisbe törmäsi, yllätys yllätys, Simoon. Parihan edelleen seurustelee, ainakin periaatteessa.


Vihdoin oli myös vauva numero kakkosen, eli Benjaminin aika kasvaa lapseksi. Benjamin näyttää paljon isältään Antilta, eikä kyllä ihmekään. Silmät tosin vaihtui tummista äitinsä silmiin.


Lastenhuone koki pienen laajennuksen. Huoneen kulmaan siis tuli ainoastaan tuollainen "syvennys", jotta toinen lastensänky mahtui kanssa. Ja siihen taas menikin viimeisetkin rahat.


Anttonion ja Benjaminin suhde parani huomattavasti Benjaminin kasvaessa. "Joo kyl sä saat anteeks sen, että herätit mut aina, jos et enää herätä"


Lisbet kun jo uskoi saavansa oman sänkynsä takaisin, mutta toisin kävi. Monena iltana Lisbe sai huomata sänkynsä valloitetun, nyt kahden pojan toimesta. No, saihan Lisbe jopa valita mieleisensä kahdesta lastensängystä.



Luukas vietti usein aikaansa Lahtien taloudessa ja tulikin hyvin toimeen heidän kanssa, niin äidin kuin poikienkin. 


Hannu vain yritti kauheasti häiritä soitoillaan ja vierailuillaan.


Luukas oli myös harvinaisen innoissaan uudesta tulokkaasta.



Pian sitten Luukaksen ja muiden (etenkin Lisbetin!) iloksi pieni tyttönen päätti syntyä. Tyttöä Lisbe olikin jo odotellut. Kolmas vauva sai nimekseen Clarissa Lahti ja hänen isänsähän oli siis Hannu Inttilä.



Vauvan syntymä tarkoitti jälleen myös sitä, että Lisbetin tuli raskautua uudelleen. Luukasta nainen pommitti soitoilla muutaman tunnin ajan, mutta tällä oli aina 'jotain kiireitä'. Siispä Lisbe suuntasi taas naapurustoon ja tapasi siellä tämän herran, Hannu hänkin nimeltään.



Myös Lisbetin aiemmin tapaama Hannu (Inttilä, Clarissan isä siis) saapui paikalle, veti pienen agressiokohtauksen huomatessaan sydänkäpysensä uuden Hannun kanssa, ja jatkoi sitten matkaansa. (Huomatkaa taustalla myös viime osassa vilahtanut Taneli)


Välikohtauksesta huolimatta tämä kaksikko tuli hyvin juttuun ja pian katosivatkin peräkanaa sisätiloihin. 


Kun hommat tuli hoidettua (eli Lisben neljäs raskaus on tälle herralle), päätti Hannu nopeasti vaihtaa maisemaa. Hannulla ilmeisesti noita vaatekertoja oli enemmänkin mukana, en olisi edes tunnistanut kuin viiksistä. 



Eräs päivä Lisbet törmäsi jälleen Luukakseen. Luukas pahoitteli yhtäkkistä katoamistaan ja huomattuaan Lisben kadonneen vatsan hän ehdotti, josko olisi aika yhteiselle lapselle. Lisbet ei uskaltanut kertoa olevansa jo raskaana, joten hän vain kikatti teinimäisesti ja ehdotti tapaamista myöhemmin.



Raskaus tosiaan vaati jälleen veronsa ja Lisbet nukahteli joka puolella, missä nyt ikinä sattuikin olemaan. 



Tekeminen ei kuitenkaan nukkumalla Lisbeltä loppunut. Tv pienuudesta ja vanhuudestaan huolimatta oli pieni arjen pelastus, kun lapset viihtyivät hyvin lastenohjelmia katsoessa. Ruokakin useimmiten oli valmisruokaa, kuten pakastealtaasta ongitut kalapuikot ja ranskalaiset. Melko usein Lisbe varasti kyllä aikaa gourmet-aterioidenkin valmistamiseen. 


Pieni Clarissa oli hurmannut ja äitinsä ja isoveljensä täysin. Vauva kun oli hyvin kiltti, rauhallinen ja aurinkoinen. Siis hyvää vastapainoa Benjaminin vauva-ajalle.


Eräs päivä Lahtien ovelle ilmestyi koputtelemaan tämä herra. Hän esittäytyi Johnnyksi ja kertoi asuvansa perheen naapurissa. Lisbe ei toki pistänyt pahakseen uutta (mies)tuttavuutta, vaan kutsui tämän peremmälle. 


Johnny taisi olla melko lapsirakasta simsorttia, hän kun riensi heti katsomaan perheen pienintä. Vaihtoi jopa vaipan, syötti tuttipullosta ja seurusteli Clarissan kanssa.



Clarissakin näytti tykkäävän Johnnystä.


Johnnysta kuitenkin kehkeytyi pian samanlainen riesa, kuin aikoinaan Simostakin... tämä nimittäin soitteli koko ajan ja ellei hänelle vastannut, oli Johnny pian oven takana. No, tämänkin yli-innokkuuden syy Lisbelle selvisi aikanaan...



Clarissan oli aika kasvaa lapseksi, ja ihan nätti tyttönenhän tuosta tuli. Kuvassa kovin tuiman näköinen, mutta ihan aurinkoinen neiti Clarissa vieläkin on (unohdin ottaa paremman kuvan pelissä...). Samoihin aikoihin Hannu Inttilä kuoli, joten Clarissa ei ikinä ehtinyt edes nähdä isäänsä.



Sopivasti Clarissan syntymäpäivänä seuraava tulokas päätti syntyä maailmaan, juuri kun kehto oli vapautunut. Lisbet ei enää edes harkinnut lähtevänsä sairaalaan asti. 


Tyttö tuli, ja hetken kuluttua tuli toinenkin tyttö. Kaksostytöt, eli vauvat nro. 4 ja 5! Ensimmäinen sai nimekseen Demi ja muutaman minuutin myöhemmin syntynyt pikkusisko puolestaan sai nimekseen Eden. Kaksosten isä on siis Hannu Kallio. 


Kaksi kehtoa ei mitenkään mahtunut enää lastenhuoneeseen, joten Lisbe näki parhaimmaksi siirtää ne omaan huoneeseensa. (Ja kuten ehkä huomaatte, lastenhuoneessa on vain 2 sänkyä, koska yksinkertaisesti ei ole rahaa. Yksi lapsista nukkuu siis Lisben vieressä)


Juuri sopivasti muutaman kuukauden poissaolon jälkeen Luukas päätti ilmestyä kuvioihin ruusun kera silloin, kun Lisbe ei enää odottanut toisen miehen lapsia. Tosin, ovella Johnnykin oli heti kyttäämässä.



Johnny riensi pikapuoliin sisälle ja kysyi heti alkuun, joko on hänen vuoronsa tulla isäksi. Lisbe hämmästyi kysymyksestä, kuten myös Luukas, jonka suuttumuskin paistoi jo kauas. "Siis mitä tää on? Meiän piti tehdä yhteinen lapsi!"


Lisbet yritti selittää Luukakselle olevansa itsekin yhtä hämmästynyt, mutta eihän mies kuuntelemaan suostunut. Luukas poistui pian ovet paukkuen ja tämän tuntien tuskin tulisi taas katukuvassa näkymään vähään aikaan. Lisbet hengitti pari kertaa syvään ja koitti siirtää suuttumuksensa syrjään, hänen täytyi jokatapauksessa tulla raskaaksi. 


Lisbe siirtyi masentuneen oloisen Johnnyn viereen sohvalle. "Sekö sun tavoite oli alusta asti, kun tulit meidän ovelle? Saada lapsi?" Lisbet onnistui pitämään äänensä iloisena, jolloin Johnny uskaltautui vilkaisemaan naista ja myönsi tämän. Hän ei halunnut yhteenmuuttoa ja naimisiin, mutta hän halusi lapsen ja oli heti nähnyt mahdollisuutensa Lisbetissä, kun tästä naapurustossa kuuli.

"Noh, hommiin sitten vaan!"

7 kommenttia:

  1. ajattelitko enää pitää tätä blogia pystyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti kyllä, nyt tuli pieni äkillinen "kesäloma", mutta enköhän bloginkin pariin vielä palaa... :) Teen varmaan tässä kohta yhden postauksen kesälomaan liittyen.

      Poista
    2. en ihmettelis jos kukaan ei enää lue sun blogia :)

      Poista
  2. Hm? Positiivista kommentia faneilta, kuten odottaa sopii... ihan noin asialliseen ja rohkaisevaan en kerta kaikkiaan kykene, mutta terveisiä ja kuulumisia tuolta TS 3:n puolelta.

    Sisäkkö ajoi juuri Rolls Roycen uima-altaaseen. Paha isku köyhälle perheelle, mutta ei mitään, mistä ei Master Controllerin Debugenablerilla selviäisi. Köyhiä siis ovat perheeni simit. Isäntä ja emäntä ovat köyhiä, samoin hovimestari ja autonkuljettaja. Sisäkköä pitää ilmeisesti tarkkailla. Eihän sillä ole raukalla edes ajokorttia, mutta vierailut viinikellarissa antavat ilmeisesti kokeilunhalua kaikenlaiseen.
    Myös perheen lapset ovat köyhiä. Kissakin on köyhä, mikä johtunee siitä, että minulla ei ole kuin Lemmikit-lisäosan kokeiluversio.
    Kartano on aika huonossa kunnossa. Pariisilainen ikkunakin on vain sidottu narulla seinään. Kullatut patsaat puutarhassa ovat vinossa eikä aurinkokelloakaan ole siirretty kesäaikaan. Puutarhurikin on köyhä. :(
    Ahkeria simit ovat kuitenkin köyhyydestä huolimatta! 1000 pullon nektarihaaste ei ollut kuin alkua! 15.000 tyytyväisyyspistettä, heh. Sisäkkö saa ajaa vielä ainakin Porschen ja Ferrarit uima-altaaseen, ennen kuin tuo lakkaa hymyilyttämästä.
    Lähden tästä polkemaan rypäleitä porukan avuksi, joten moi ja kaikkea kivaa! Hik.

    t: Simahtanut

    VastaaPoista
  3. Ajattelin asiasta tietämättömänä kysyä, voiko the sims nelosen kaupasta saatavaan levyversioon ladata vaatteita tai hiuksia netistä, vai onko ladattavat pelkästään originista ladattavaan peliin? Nelonen kuulostaisi kivalta, mutta ainakin siminluontidemon vaatteet ja hiukset ovat aika tönköt (tai sitten en osaa yhdistellä niitä, heh)

    VastaaPoista